Musiikista lisätehoa treeneihin

Treenimusiikin valinnalla on väliä, sillä se tutkitusti parantaa harjoitusten tehoa. Rentouttava musiikki edistää palautumista harjoittelun jälkeen. Musiikin valintaan kannattaa panostaa, sillä vääränlainen musiikkivalinta hidastaa palautumista.

Musiikki auttaa keskittymään ja pelaamaan

Treenatessa musiikin avulla voi pienentää koetun rasituksen tunnetta verrattuna siihen, ettei treenin aikana kuunneltaisi musiikkia ollenkaan. Ero on selvä, kun verrataan samalla teholla tapahtuvaa treenausta. Ihmisen keskittymiskyky on rajallinen, joten treenin aikana voimme keskittyä vain tiettyyn määrään ärsykkeitä. Salilla treenatessa oman huomionsa saa kanssatreenaajat. Lihaksemme lähettävät aivoille viestejä väsymyksen tilasta. Juostessa jalat väsyvät ja tarvitsemme enemmän happea. Musiikki tuo uuden keskittymiskohteen treeniin, jolloin väsymysviestejä on helpompi jättää vähemmälle huomiolle. Moni kuunteleekin musiikkia juostessaan ja keskittyy musiikin kuuntelemiseen, jolloin juokseminen on sujuvaa. Väsymys valtaa vasta lenkin jälkeen. Nopeatempoisella musiikilla saa myös tsemppiä arjen askareisiin, kuten esimerkiksi siivoamiseen.

Musiikkia voi käyttää myös pelaamisen taustalla vaikka kenoa pelatessa kenoarvonta.live sivuston kautta. Musiikki ja pelaaminen sopivat monessa pelissä yhteen ja parhaat pelit hyödyntävät peliin soveltuvaa musiikkia, mutta muistatteko vielä sen 90-luvun korvamadon, joka oli Tetriksen taustamusiikkina, minä muistan.

Aloittelijoille eniten hyötyä

Musiikki vähentää tutkitusti koetun rasituksen määrää ja treeni tuntuu helpommalle varsinkin aloittelijan ollessa kyseessä. Uutta liikuntaharrastusta aloittelevan kannattaakin kuunnella itseä miellyttävää musiikkia. Liikuntaharrastuksesta on hyötyä aina. Mitä raskaampi treeni, sitä vauhdikkaampi musiikki sopii hyvin. Klassinen musiikki rauhoittaa, joten siitä ei välttämättä saa parasta tehoa kuntosalille, vaan se sopii paremmin palautumisvaiheeseen. Rytmikäs ja nopeatempoinen musiikki aiheuttaa kehossa monenlaisia fysiologisia reaktioita. Musiikki saa sykkeen nousemaan nopeammin. Moni on myös huomannut saavansa musiikista tehoa liikenopeuteen. Pyrimme myös vaistomaisesti sovittamaan liikkeemme musiikin tahtiin. Nouseva äänenvoimakkuus lisää vireystilaa, sillä ihminen on alun perin tulkinnut kovat äänet varoitussignaaleiksi. Tärykalvoista kannattaa kuitenkin pitää huolta, eikä musiikkia pidä kuunnella liian kovalla teholla. Omia tuntemuksiaan kuunnellen löytää myös sen parhaiten sopivan musiikin äänenvoimakkuuden. Pitkää matkaa juostessa kannattaa valita rauhallista musiikkia, jotta vauhti pysyy tasaisena eikä vauhtia tule liikaa. Liian vauhdikkaasti juostessa teho loppuu kesken ja juoksija hyytyy ennen lenkin loppua.

Soittolista

Musiikista saatavan hyödyn voi maksimoida siten, että koostaa itselleen sopivan soittolistan, jota kuuntelee aina treenatessa. Lempimusiikin avulla saa aktivoitua aivojen mielihyväkeskusta. Vaikutus on sama kuin liikunnalla, joten nämä kaksi yhdistämällä myös vaikutus on suurempi. Hyvän olon kokemus lisää myös mielihyvähormonina tunnetun dopamiinin eritystä. Kuntosalilla saattaa soida musiikkia, joka ei miellytä. Silloin musiikilla voi olla jopa haitallista vaikutusta treeniin, jos musiikki ärsyttää. Omista kuulokkeista voi silloinkin kuunnella mitä haluaa. Ryhmäliikuntatunneille pyritään valitsemaan musiikkia, joka ei ärsytä, ja joka sopisi mahdollisimman monelle. Kotona treenatessa muiden musiikkimausta ei tarvitse välittää. Hiljaiset ja hitaat rytmit eivät nosta energiatasoa, joten rytmikäs musiikki sopii paremmin kovaan treeniin. Mikäli salilla on epämiellyttävää taustamusiikkia ja muuta hälyä, voi vastamelukuulokkeiden avulla saada omasta treenistä sujuvamman ja paremman kokemuksen. Joka tapauksessa liikkuja itse osaa paraiten valita treeniinsä sopivan musiikin. Jonkun kohdalla lintujen laulu ja luonnon äänet antavat parhaan tehon lenkille.

Palautuminen musiikin avulla

Treeniin saa lisätehoa musiikin avulla, mutta palautumisvaiheessa kannattaa valita siihen sopivaa musiikkia. Treenin loppuvaiheeseen voidaan vähitellen jo siirtyä kevyemmän musiikin pariin. Hidastempoinen ja rauhallinen musiikki laskee verenpainetta ja sykettä ennen nukkumaanmenoa. Kun illalla malttaa rauhoittua, paranee unen laatu. Heviä ja konemusiikkia kannattaa vältellä juuri ennen nukkumaanmenoa. Aivoille ei haluta antaa aktivoivia ärsykkeitä juuri ennen nukahtamista. Hidastempoista musiikkia voi käyttää apuna myös silloin, kun pitää pystyä keskittymään ja pysyä rauhallisena. Keskittymistä ja rauhoittumista varten voi laatia oman soittolistan, jota kuuntelee silloin kun on tarve rentoutua. Venyttelyyn sopii parhaiten hidastempoinen musiikki. Musiikin avulla mieliala paranee. Musiikkia kannattaakin käyttää apuna siihen, että saa elämään enemmän iloa. Murheet voi unohtaa musiikin avulla.

Jätä kommentti