Aloittelijan virheet vedonlyönnissä

Vedonlyönnissä jokainen on kerran ollut aloittelija. Vedonlyönnin alkutaipaleella piileskelee useita sudenkuoppia, joista kannattaa mahdollisuuksien mukaan pysyä erossa. Ei kannata tehdä samoja virheitä, joita monet ovat jo tehneet ja oppineet niistä. Jostain on aloitettava, ja alkutaipaleeseen kuuluu myös epäonnistumiset ja kokeilut. Virheitä tehdään ja niistä myös opitaan. Vedonlyönnissä on tyypillisiä aloittelijoiden virheitä, joita kannattaa vältellä.

Panostus

Vedonlyönnin osa-alueista panostus on sellainen, jossa aloittelijan on helppo tehdä virheitä. Moni miettii vedonlyöntiä aloitellessaan liian paljon saatavilla olevaa voittosummaa. Kerroin ja panos vaikuttavat lopulliseen voittosummaan. Monen mielestä kannattaa jättää väliin sellaiset vedot, jossa vedonlyönnin osuessa kohdalleen saatava summa on esimerkiksi vain 30 euroa. Kertoimen kohteeseen lyödään kympin sijasta satanen, jotta voittosumma olisi suurempi. Ongelma tässä esimerkin tilanteessa on se, että yksittäisen vedon panos on liian suuri verrattuna siihen, mitä vedonlyöjän olisi järkevää ja mahdollisesti myös varaa käyttää. Jos palkkatuloista pakollisten menojen jälkeen jäljelle jäävä osuus on 500 euroa, on sadan euron panostus yksittäiseen vetoon liian suuri. Hyvien vedonlyöntikohteiden löytyminen on haasteellista ja suurilla yksittäisillä panostuksilla useamman vedon häviäminen putkeen on liian tappiollista. Vedonlyöntiin kannattaa varata erillinen pelikassa, josta yksittäiseen vetoon kannattaa sijoittaa esimerkiksi 2-3 prosenttia kassasta kerrallaan. Tappioputket eivät tällöin heilauta pelikassaa miinukselle eikä harrastus vaarannu.

Pelikykyjen realistinen arviointi

Moni tiettyä lajia tai sarjaa tiiviisti seuraava harrastaa myös vedonlyöntiä. Oma pelitausta voi tuoda tärkeää lisäarvoa pelin seuraamiseen. Vedonlyöjä saattaa yliarvioida omat kykynsä arvioida urheilutapahtumien tai otteluiden lopputuloksia. Pitkällä aikavälillä vedonlyönnissä pärjääminen perustuu moneen muuhunkin asiaan kuin pelkkään sarja- tai lajituntemukseen. Jokainen menestyvä vedonlyöjä osaa arvioida sen, mikä kerroin on huono tai hyvä. Pelaamiseen voi hakea uutta innostusta tutustumalla erilaisiin kasinotarjouksiin. Vedonlyöjä voi myös käyttää apunaan pelitilastoihin perustuvaa mallia. Aloitteleva vedonlyöjä voi olla omasta mielestään varma pelin lopputuloksesta ilman, että mielipide perustuu mihinkään todelliseen tietoon. Vedonlyönnissä pärjätäkseen pitää myös osata valita järkevä kerroin. Pitkällä aikajänteellä tarkasteltuna, sillä ei ole suurta merkitystä, miten ajattelee urheilutapahtumien tai otteluiden päättyvän. Urheiluun kuuluu vahvasti myös sattuma, joten urheiluvedonlyönnissä pitää osata valita sellaiset kohteet, joilla on suuri kerroin verrattuna tapahtuman todennäköisyyteen. Tietenkin vedon täytyy myös osua kohdalleen.

Hävittyjen rahojen takaisinvoitto

Moni aloitteleva vedonlyöjä ei välttämättä ymmärrä täysin sitä, että kuten voitto, myös häviäminen kuuluu vedonlyöntiin. Ammattilaisetkin häviävät vetojaan, eivätkä aina pelaa voitokkaasti. Mieli ei aina pysty hyväksymään menetystä ja pahin virhe mitä aloittelija voi tehdä, on yritys voittaa hävityt rahat takaisin nopeasti. Tällöin päätöksenteko on puutteellista. Tunne ohjaa vedonlyöntiä ja järki unohtuu taka-alalle. Pelikohteita etsitään huolimattomasti ja puoliväkisin. Panostasoa saatetaan nostaa tarpeettoman korkealle, vaikka käytettävissä oleva pelikassa on pienentynyt. Vedonlyöjän kehittymisen kannalta on tärkeää tunnistaa tilanteet, jossa väärät tunteet ohjaavat vedonlyöntiä. Tällöin kannattaa pitää pelaamisessa taukoa. Järkevin ratkaisu on kirjautua ulos pelitililtä ja käydä vaikka pitkällä kävelylenkillä. Vedonlyöntikohteita on aina tarjolla, eikä myöskään hyvistä peli-ideoista ole puutetta tulevaisuudessakaan. Pitkällä aikavälillä pelikassa kiittää, kun tarpeettomat vedot jätetään tekemättä ja seuraava vedonlyöntikohde suunnitellaan tarkemmin.

Vedonlyönnin haasteet

Vedonlyönti on monelle viihdettä, jolla pelien seuraamiseen saa tuotua lisäjännitystä. Vedonlyöntiyhtiöt tekevät voittoa kuten muutkin yritykset. Tuottoisa liiketoiminta varmistetaan sillä, että kertoimet ovat aina alle sadan prosentin palautuksella. Vetojen odotusarvo on vedonlyöjän kannalta aina negatiivinen. Vedonlyöntibisneksessä kilpailu on kovaa. Kaikki eivät voi tehdä vedonlyöntibisneksestä tuottoisaa sijoitustoimintaa. Maltillisilla panostuksilla vedonlyönti pysyy harmittomana viihteenä, josta saa tunne-elämyksiä ja myös parhaassa tapauksessa voittoja.

Tiesitkö?

7 hulluinta vedonlyöntitarinaa kautta aikojen löytyy sivustolta www.carnivalnews.net