Pelikassa

Pelikassan kokoon liittyvät neuvot eivät useinkaan hyödytä keskivertopelaajaa, sillä ne ovat usein vain suuntaa antavia ohjeita. Pelikassan koon voi määritellä helposti, kunhan miettii ensin pelaamiseen ja pelitapaan liittyviä kysymyksiä hieman tarkemmin. Vedonlyöntiuraa aloittelevalle uusia asioita tulee eteen jatkuvasti. Opeteltavaa riittää, ja usein edetään yritys ja erehdys -taktiikalla. Pelikassa saattaa tuhoutua useita kertoja ennen kuin pelaaminen sujuu. Hyvän itsekurin omaava ja suunnitelmallisesti pelaava voi kuitenkin rakentaa päättäväisesti suuremman pelikassan.

Pelaamisen merkitys

Ensimmäinen pohdittava asia on samalla se tärkein. Mitä pelaaminen merkitsee juuri sinulle? Onko uhkapelaaminen harmiton harrastus, ajanvietettä, pakkomielle vai haluaisitko ammattilaiseksi? Pakkomielteisesti tai ammatikseen pelaavan kannattaa miettiä tarkemmin omaa pelityyliään. Pelityyli voi olla aggressiivinen, jolloin pelaaja nauttii riskinotosta. Pokeria pelaava voi luottaa bluffaamiseen tai pelata valmiita käsiä. Nettipelejä pelaava voi pelata useita pöytiä yhtä aikaa tai keskittyä yhteen pokeripeliin kerrallaan. Satunnaisen viihdepelaajan ei kannata käyttää aikaa pelityylin tai oman pelaamisen analysointiin, sillä se on turhaa. Mikäli pelaamiseen suhtautuu vakavasti tai haaveilee pokeriammattilaisuudesta, kannattaa pelaamiseen ja omaan pelityyliin paneutua perusteellisesti varsinkin silloin, kun tavoitteena on suuret voitot.

Elämänlaadun merkitys

Sopivan pelikassan määrää voi hahmotella myös oman elämäntilanteen kautta. Vuokralla asuva saattaa haaveilla omasta asunnosta, jolloin osa tuloista on järkevää säästää tulevaa asuntoa varten. Asuntolainan maksaneella taloudellinen tilanne on erilainen, ja pelaamiseen voi jäädä enemmän rahaa. Pelaamista aloittelevan kannattaa hyödyntää erilaiset aloitusbonukset ja kasinotarjoukset. Talouden muut lainat pitää myös huomioida, oli kyse sitten auto- tai venelainasta. Useita kulutuslainoja omaavan voi olla järkevää yhdistellä lainoja. Kannattaa myös laskea minimi kuukausiansio, jolla nykyisen elintason ylläpitäminen onnistuu vaivatta. Kaipaatko elintasoosi parannusta, vai oletko tyytyväinen nykyiseen tilanteeseesi? Mikäli on tarkasti selvillä kotitalouden tuloista ja menoista, voi pelaamisen budjetoida. Varaamalla tietyn summan kuukaudessa pelaamiseen, voi pelaamisen hallinta olla helpompaa.

Pelikassa

Pari kertaa vuodessa pienellä panoksella pelaavan ei kannata pohtia pelikassan suuruutta. Pieni häviö ei muuta taloudellista tilannetta suuntaan tai toiseen. Pari kertaa kuukaudessa tai vaikkapa kerran viikossa pelaavan kannattaa miettiä sitä, mikä on järkevän pelikassan koko. Pelikassan on oltava riittävä myös siinä tapauksessa, että voittoja ei tule kuukauden aikana. Mikäli pelaaminen on pakkomielle, mutta ei kuitenkaan ongelmapelaamista, on pelikassan riitettävä myös tappiollisella kaudella. Pakkomielteisesti pelaavan kannattaa hakea apua pelaamisen hallintaan. Enemmän kuin kerran viikossa pelaavan pelikassassa täytyy olla varaa myös tappiollisille peliputkille. Mikäli pelaaminen on harrastus vakityön ohella, palkka useimmiten riittää pelastamaan tappiollisen pelaamisen osuessa kohdalle. Tällöin kannattaa pitää pelaamisesta taukoa, jotta tappioputki ei hermostuta. Pelaamista kannattaa jatkaa levänneenä. Pelikassa kannattaa suhteuttaa siihen, miten usein pelaa ja minkälaisin panostuksin. Pelikassan pitäisi olla aina vähän suurempi. Nettipokeria pelaava pelaa todennäköisesti livepokeria pelaavaa enemmän käsiä. Vastassa voi olla huonoja pelaajia, mutta etukäteen ei voi tietää minkälainen pelaaja osuu kohdalle. Pelikassa voikin heilahdella paljonkin suuntaan tai toiseen.

Voittojen määrä

Vedonlyöjän pitäisi löytää tuottavia vetoja lisää, jotta pelikassa kiertää ja kasvaa tasaisesti. Ahkerasti pelaavankaan on mahdotonta hallita laadukkaasti saatavien voittojen sarjaa. Mikäli tämä olisi helppoa, olisi meistä jokainen vedonlyönnin ammattilaisia. Pelaamista harrastavalla on usein päivätyö, ja vedonlyöntiin käytetään vapaa-aikaa silloin tällöin. Tiedon analysointiin käytettävän ajan määrä on rajallista, ja liian monen pelin analysointi ja siihen käytettävä aika heikentää tulosta. Vetojen määrän lisääminen voi heikentää lopputulosta, jos vedot eivät ole harkittuja. Harrastelijan kannattaakin valita itselleen muutama sarja ja keskittyä oman tietotaidon lisäämiseen niiden kohdalla. Loppu vapaa-ajasta kannattaa käyttää elämästä nauttimiseen.

Tiesitkö? Japaniin on suunnitteilla 9 miljardin kasinohanke. Japani on laillistanut rahapelaamisen vuonna 2018. Lue lisää kasinohankkeesta ja rahapelaamisen uutisia sivustolta www.carnivalnews.net.