Pelimusiikki

Pelimusiikki nähtiin aikaisemmin pelkkänä taustamusiikkia, johon ei kiinnitetty juurikaan huomiota. Nykyisin suositun videopelin musiikki voi tavoittaa jopa miljoonia kuulijoita ympäri maailman. Pelimusiikista onkin kasvanut täysin oma alansa.

Historiaa

Ensimmäinen kaupallinen äänitehosteita sisältävä videopeli ilmestyi jo 1970-luvulla. Atari tuotti hittipeli Pongin, jossa pelattiin pöytätenniksen kaltaista peliä. Nykyisin emme osaa edes kuvitella sellaista peliä, jossa ei olisi äänitehosteita tai musiikkia. Musiikin ja ääniefektien merkitys on jo niin suuri, että peleissä käytetään laadultaan kaupallisen musiikin tasolla olevaa musiikkia. Brändättyjen pelien kaupallinen musiikki takaa pelien suosion. Brändättyjä pelejä löytyy kasinoiden kolikkopeleistä videopeleihin ja valikoima laajenee jatkuvasti. NetEnt ja Microgaming ovat tuoneet markkinoille monia brändättyjä kolikkopelejä, joiden taustamusiikkina soi kuuluisien bändien hittibiisit. Kolikkopelejä löytyy muun muassa Kiss, Led Zeppelin ja Guns’n’Roses -teemoilla heidän musiikkinsa soidessa taustoilla.

Lisäarvoa peliin musiikista

Onnistunut pelimusiikki toimii sekä pelissä että sen ulkopuolella. Mitä enemmän kasinopelit ja videopelit ovat kehittyneet teknisesti ja laadullisesti, sitä enemmän on kiinnitetty huomiota myös pelien äänimaailmaan. Suurimmalla osalla pelaajista on nykyisin käytössä erityisesti pelaamista varten suunnitellut kuulokkeet ja erikoisnäytöt. Moni myös parantaa pelikokemusta liittämällä kotiteatterijärjestelmän osaksi kokonaisuutta. Pelaaminen on helppo tapa rentoutua. Pelimusiikki on harvoja musiikinlajeja, joka kykenee nivomaan luonnollisella tavalla yhteen erilaisia kuuntelemisen ja harjoittamisen käytäntöjä. Pelimusiikki onnistuu parhaimmillaan kokoamaan yhteen täysin erilaisia musiikkityylejä saman kontekstin alle. Pelin sisällä voi olla monipuolisesti eri musiikkilajeja jopa yhden pelimusiikkikonsertin aikana. Pelimusiikin genren määritteleekin tyylillinen monipuolisuus. Pelimusiikki voi olla mitä musiikinlajia tahansa sambasta taidemusiikkiin.

Vaikutus musiikkikulttuuriin

Pelimusiikin monipuolisuus saa miettimään sen vaikutuksia aikamme musiikkikulttuuriin. Videopelit muodostavat olennaisen osan usean sukupolven kasvukokemuksista ja samalla pelien musiikilla on merkittävä rooli. Pelimusiikin katsotaan myötävaikuttaneen avoimuuteen kuunnella erilaisia musiikkityylejä. Pelimusiikki tuo monipuolisesti tutuksi eri musiikkityylejä. Moni löytääkin sen oman lempimusiikin pelimusiikin avulla. Pelimusiikki toimii avaimena musiikillisten hahmotustapojen ymmärtämiseen vastaavalla tavalla kuin viime vuosikymmenien pop tai rockmusiikki. Pelitilanteen ulkopuolella pelimusiikilla on merkittävä asema. Pelimusiikkia kuunnellaan suoratoistopalveluista ja konserteissa. Pelimusiikin voidaan ajatella kytkeytyvät kaikkeen musiikkikulttuuriin. Pelimusiikista löytyy rohkeutta ylittää rajoja sekä tyylillisesti että tuotannollisesti. Monipuolinen pelimusiikki tarjoaa yleisölle täysin uudenlaisia musiikkielämyksiä. Pelimusiikki on myös avannut monille ikkunan kansanmusiikkiin, rockiin ja jazziin. Musiikkiin aikaisemmin liitetyt arvoasetelmat ja raja-aidat ovat madaltuneet ja eri genrejen yhteistyötä painotetaan enemmän kuin aikaisemmin.

Säveltäjät

Pelimusiikilla on ollut pääsääntöisesti omat säveltäjänsä. Yksi tunnetuimmista on Nintendolle useita klassikkoja säveltänyt Koji Kondo. Hänen sävellyksiään muistetaan edelleen vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Kondo on säveltänyt muun muassa Super Mario Bros -pelin tunnussävelmän, jonka monet tunnistavat. Suuri osa muistakin pelimusiikin säveltäjistä varsinkin Nintendolla ovat japanilaisia. Pelimusiikin ensimmäinen säveltäjä oli Ron Hubbard, joka sävelsi musiikin Monty, on the run peliin Commodore 64-pelikoneelle. Pelimusiikin suosio on noussut vuosien varrella valtavasti. Guitar Hero ja Rock Band -pelisarjat on rakennettu kokonaan kaupallisen musiikin ympärille. Guitar Herossa pelaaja soittaa oikeita rock-kappaleita kitaraohjaimella, joka muistuttaa oikeaa kitaraa. Peli on huomattavan suosittu rytmipelien keskuudessa. Rock Bandissa pelaajat muodostavat virtuaaliyhtyeen, jossa neljä pelaajaa voi yhdessä soittaa eri instrumentteja tai laulaa. Artisteilla ja bändeillä on omia nimikkokolikkopelejä nettikasinoilla.

Vedonlyönti

Kasinot tarjoavat mahdollisuuden myös musiikkivedonlyöntiin. Periaate on sama kuin muissakin vedonlyöntikohteissa, eli tarkoituksena on arvata tapahtuman tai kilpailun voittaja ja siihen panostetaan rahaa. Vetoa voi lyödä myös siitä, miten jokin artisti tai yhtye sijoittuu kilpailussa. Vetoa voi lyödä musiikkialalla järjestettävistä tapahtumista kuten Euroviisuista tai Grammy-gaalasta. Musiikkialan vedonlyönti on useimmiten vahvasti sidoksissa mainstream- tai pop-musiikkiin. Syykin on selvä, sillä nämä suurimmat tapahtumat yleensä saavat parhaiten televisioaikaa. Vedonlyöntikohteina voi olla myös esimerkiksi Super Bowlin esiintyjät. Musiikkivedonlyönnissä on usein turvallista veikata sen mukaan, mitä arvelee yleisön äänestävän. Yleisöäänestyksissä yleinen mielipide ratkaisee ja rahansa menettää varmasti, jos veikkaa sitä vastaan.

Jätä kommentti